Kuluva viikko meni täysin eri lailla, kuin olin mielessäni sen kuvitellut. Alkuviikko oli tarkoitus tehdä tarmokkaasti hommia ja torstaista perjantai-iltaan viettää sisäisessä koulutuksessa. Koulutus ei hirveästi ajatuksena napannut, mutta toisaalta olisin saanut suoritettua yhden etapin edemmäs.
Tiistaiaamuna herätessäni vatsaan sattui. Ensimmäiseksi tuli mieleeni edellisenä iltana ahmitut taatelit. Niitä tuli syötyä lähes pussillinen nuoremman pojan kanssa. Normaalisti töihin. Ruokatunnilla syön yleensä kuin hevonen, mutta vatsa oli edelleen "outo". Tuntui lähinnä siltä, kuin joku olisi hakannut pesäpallomailalla koko vatsan alueen. Ruokatunnin jälkeen vatsakivut todella alkoivat. Tässä vaiheessa älysin mitata myös lämmön. 37,8 astetta. Minulle siis jo varsin korkea, koska normaalilämpöni on 36,5. Joten lähdin kotiin. Kotona kivut jatkuivat. Torkahdin joksikin aikaa, mutta heräsin aina kipuaaltoon. Nyt kipu oli siirtynyt navan ympärille sekä alavatsaan oikealle. Poika toi sänkyyn läppärin ja siellä aikana surffailtuani totesin, että kyseessä taitaa olla umppari. Ja näinhän se loppupelissä oli. Päivystykseen n. 19.30, siirto sairaalan päivystyksen puolelle 20.30, päivystyksessä kipupiikki ja osastolle odottelemaan leikkausta. Leikkaus keskiviikkoaamuna kello 7.30. Kotiin pääsin (=jouduin) torstai-iltana.
Nopea kotiuttaminen samoin kuin se, että leikannut kirurgi teki vaatimattoman 26 tunnin työvuoron (minut leikattiin viimeiseksi) hirvittivät ajallaan, mutta nyt voin jo todeta, että kaikki meni kuitenkin hyvin.
Suomi alkaa pelottavalla nopeudella rapistaa hyvinvointivaltiotitteliään. Nytkin sairaalaan oli purreet seuraavat säästötoimenpiteet:
* olin leikkauspaidassa tiistai-illasta torstai-iltaan = vaatteitani ei vaihdettu kertaakaan
* osastot niin täynnä, että ensimmäisen yön nukuin kahden muun rouvan kanssa osaston käytävällä = eli en siis nukkunut
* ruoka oli maukasta, mutta kahvia ei saanut kuin aamiaisella->tästä seurauksena kofeeiniriippuvaiselle ankara päänsärky (tosin pieni murhe), lounaaksi keitettyä perunaa ja kananmunakastiketta (ei salaattia tms. lisuketta, vain perunaa ja kananmunakastiketta...)

Kaiken kaikkiaan reissu oli hyvä. Sairastuminen oli hyvä. Minut pakotettiin pysähtymään. Olen tehnyt hullun lailla töitä viime elokuusta lähtien. Pitänyt elo-maaliskuun välillä pari vapaapäivää. Iltaisin olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut tehdä mitään. En ole jaksanut nauraa, nauttia tai iloita. Nyt yksi parhaista asioista, mitä olen tehnyt, on ollut poikani auttaminen kokeisiin. Olen jaksanut neuvoa häntä, ilman että saan megakilareita. Olen jaksanut kuunnella, mitä asiaa lapsillani on. Olen malttanut istua sohvalla ja katsoa mieheni kanssa elokuvia. Ennen kaikkea olen ollut läsnä. Mitään en ole kotitöiden suhteen jaksanut tehdä, mutta eipä nuo läjät tuosta näköjään mihinkään katoa ja onneksi mies imuroi isommat villakoira/koirankarvaläjät, niin en kompastu niihin.

On kiittäminen siitä, että asun Suomessa ja minusta pidettiin erittäin hyvää huolta. Kiitos siis Päijät-Hämeen Keskussairaalaan Johan Backille ja osasto 43-44 mahtavalle henkilökunnalle mkl hoitajat, siistijät sekä ruokahuollon ihmiset. Sain osakseni todella paljon ystävällisyyttä ja inhimillisyyttä. Erityiskiitos siitä, että sain tarvittaessa kipulääkkeitä. Olette kaikki yksin ja yhdessä todella mahtavia ihmisiä! Kiitos!!